and happy
Than live fat and ugly."
Nyt se on sanottu. Aargh. Mustaa valkoisella ja niin päin pois. Kaksi viikkoa Suomenmaan kamaralla kuukausien poissaolon jälkeen ja ahdistaa jo ihan sanoinkuvaamattomasti. Huomaan niiden ajatusten, jotka ovat enemmän tai vähemmän vainonneet minua kuluneiden yhdeksän vuoden ajan tulleen (taas) takaisin. Toisessa mielentilassa, ajassa ja paikassa koittaisin torjua niitä rivakoin ottein, tällä hetkellä toivotan tuon suloisen, sairaankauniin maailman mielessäni vain takaisin. Tervetuloa.
Päätin taannoisen uudenvuodenlupaukseni (muistaako kukaan edes oikeasti mitä silloin on tullut luvanneeksi tai huomaa sen virtahevon olohuoneessa..?) saattelemana vihdoin alkaa saada näistä lankavyyden lailla päässäni poukkoilevista ajatuksista jotain todisteita siitä, että olen ainakin yrittänyt. Vuosia sitten eräs tavallista parempi terppa vannoi asioiden ylöskirjoittamisen nimeen, tiedä häntä mutta yrittänyttä ei tunnetusti laiteta, vaan tuomitaan suoriltaan, eikös?!
Tuo blogin aloituslauseeni viittaa siihen, että kyllä, syömishäiriöt anoreksiasta ortoreksian kautta bulimiaan ovat enemmän kuin tuttuja kavereita kaikki tyynni. Tämä ei kuitenkaan ole syömishäiriö saatika paranemisblogi mistään mitoista nyt puhumattakaan. Kuka oikeasti edes haluaa tietää kuinka monta kiloa ihraa yhteen ihmiseen mahtuu, kuinka liikunnasta voi halutessaan tehdä kaikkea muuta kuin nautittavan kokemuksen tai miten monella tapaa voi itseään sättiä syödyistä jäätelö tai vaikkapa jogurttikarkeloista. Ehei. Alan pikkuhiljaa tulla itsekseni, onnistumisen ja erehtymisen kautta siihen tulokseen että tämän ruumiin ja päänupin kanssa on vain opittava elämään. Ai minkä tämän.. let's go to find out!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti